Kevään 2026 luentosarja
"Mitä meidän pitäisi syödä?"
Tutkimusprofessori Titta Kotilainen, Luke
Lauantai 21.3. klo 14.00
Mikkolan luentosali, Keskitie 5, Luopioinen
"Ravitsemussuositusten nostattama keskustelu velloi aiemmin tänä vuonna kiivaana, miten päästä eteenpäin? Mitä ruokakaupasta voi ostaa ilman maailmantuskaa? Mangon myynti on kasvanut suomalaisissa ruokakaupoissa, miksi tuontihedelmät peittoavat kotimaiset tuotteet?
Aloitin biologin urani laskemalla änkyrimatoja maaperänäytteistä Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjatyöni myötä maaperäekologia vaihtui kasvien valobiologiaan. Tällä ”valon tiellä” olen ollut reilut 20 vuotta ja olen hyödyntänyt osaamistani erityisesti kasvihuonetuotantoon liittyvissä tutkimuksissa. Ruokajärjestelmät ja niihin liittyvät pohdinnat ovat viime vuosina olleet keskeisessä roolissa monissa tutkimuksissamme."

Titta Kotilainen, kuva: Vesa Kotilainen
"Ympäristöajattelun uudistaminen mullistuvassa maailmassa"
Filosofi, tietokirjailija Ville Lähde, Tampereen yliopisto
Lauantai 11.4. klo 14.00
Mikkolan luentosali, Keskitie 5, Luopioinen
"Miten ajatella ympäristökriisiä uudelleen, kun kriittisiä rajoja ylitetään, luottamusta tieteeseen horjutetaan ja autoritäärisyys on nousussa maailmassa? Ympäristökriisin edetessä tulevaisuus muuttaa muotoaan: huonot tulevaisuudet muuttuvat yhä kehnommiksi, ja parhaatkaan tulevaisuudet eivät ole entisen veroisia. BIOS-tutkimusyksikön tutkija Ville Lähde puhuu aiheesta huhtikuussa ilmestyvän teoksen "12 käsitettä maailmasta - Käsikirja etenevän ympäristökriisin aikakaudelle" pohjalta. Kirjan sivu: https://netn.fi/syn_publication/12-kasitetta-maailmasta/ "

Ville Lähde, kuva: Ilkka Saastamoinen
MuMun seuraavat residenssitaiteilijat 2026
Kuvataiteilija Anni Hurmila tekee residenssissä teosta MuMun juhlavuoden 2026 näyttelyyn.
Runoilija Ilona Vuori tekee Runorasteja Mikkolan alueelle keväällä 2026.
Kutsu taiteilijaresidenssiin
Muodonmuutoksia ry:n residenssitoiminta jatkuu Luopioisissa toistaiseksi. Residenssiaikoja voi hakea viikon tai kahden viikon jaksoina. Residenssi sijaitsee osoitteessa Museotie 3 aivan Kulttuurikeskus Mikkolan ja Muodonmuutoksia ry:n näyttelytilojen vieressä ja parin sadan metrin päässä kyläkeskuksesta (kauppa, apteekki, ravintola, kirjasto, uimaranta yms.).
Residenssiin kuuluu pieni asunto Museotie 3 talon päädyssä ja hyvänkokoinen työskentelytila samassa rakennuksessa. Residenssi on taiteilijalle tai tieteentekijälle ilmainen, mutta siihen sisältyy velvoite järjestää paikallisille jokin pieni tapahtuma: työpaja, luento, työskentelyn esittelytilaisuus tms. Kuvia residenssistä ja esimerkkejä taiteilijoiden järjestämistä tapahtumista.
Yhteydenotot ja lisätiedot: horus(at)sci.fi
Tätä ilosanomaa saa jakaa!
Saimme keräysluvan
Muodonmuutoksia ry kerää rahaa, jolla kirjastot voivat hankkia vähälevikkistä laatukirjallisuutta, runoja, selkokirjoja, tietokirjoja, esseitä novelleja, lastenkirjoja jne.
Maamme hallitus lakkautti vähälevikkisen laatukirjallisuuden tuen vuoden 2023 lopulla. Kerätään se takaisin euro kerrallaan, kokonaistavoitteena on huimat 800 000 euroa.
Keräyksen tili on FI14 5104 0020 2513 89, OKOYFIHH, viitenumero 2121
Keräyslupa RA/2025/272


Saimme kuulla suru-uutisen, aktiivinen jäsenemme Päivi Falck menehtyi äkillisesti. Muodonmuutoksia ry kunnioittaa Päivin muistoa ja ottaa osaa läheisten suruun.
Alla Päivin valokuvateoksia Dokumentaarinen valokuva -näyttelystä Mikkolan jyvämakasiinissa (kesä 2025):





